Hei,

Olen oululainen opettaja, koulutukseltani KL. Olen kiinnostunut erilaisista oman itsen kehittämisen menetelmistä, joista eniten minuun ovat vaikuttaneet Transsendenttinen meditaatio, NLP, Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ajattelu sekä VedicArt, joista kaikista saat lisää tietoa näiden sivujeni kautta.

Synnyin Kuusamossa syksyllä 1953 vanhempieni kolmantena lapsena. Muutaman kuukauden kuluttua muutimme Taivalkoskella, jossa kävin pientä maalaiskansakoulua kolme ensimmäistä vuotta.

Neljännen luokan aloitin Muhoksen kirkonkylän kansakoululla. Sen vuoden jälkeen siirryin oppikouluun. Ylioppilaaksi kirjoitin Muhoksen Lukiosta 1972. Seuraavana syksynä lähdin Länsi-Berliiniin työskentelemään pienten lasten kotiin, jossa olin 7 kuukautta.

Valmistuin sosiaalikasvattajaksi vuoden 1976 lopussa ja siirryin ensimmäiseen vakinaiseen työpaikkaani Rovaniemen lapsi- ja nuorisokodin apulaisjohtajaksi, siirtyen myöhemmin johtajaksi.

Kesästä 1983 kesään 1984 olin äitiyslomalla hoitaen Markusta ja syksystä 1984 sain päiväkodinjohtajan viran Oulusta. Päiväkotityössä eivät perinteiset menetelmät sopineet minulle ja aloin hakemaan lapsilähtöisempää tapaa toimia. Löysin sen Maria Montessorin ajatuksista. Suoritin Montessoriohjaajatutkintoa kirjekurssina Lontooseen ja samanaikaisesti aloimme soveltamaan Montessorin ajatuksia aikuisen itsekasvatuksesta meidän päiväkodissa.

Myöhemmin siirryttyäni opiskelemaan kasvatustieteitä Oulun Yliopistoon kirjoitin progradu-työni Montessorin kasvatusmenetelmistä ja omista havainnoistani sen soveltuvuudesta päiväkotikasvatukseen. Montessoriohjaajaksi opiskelu onkin mielestäni eniten vaikuttanut omaan oppimisnäkemykseeni, mitä olen voinut hyödyntää myöhemmin opettajana ja kouluttajana työskennellessäni sekä myös tutkimustyötä tehdessäni jatko-opinnoissani.

Sittemmin valmistuttuani kasvatustieteen maisteriksi siirryin opettajaksi Sosiaalialan oppilaitokseen, myöhemmin Oulun ammattiopiston Sosiaali- ja terveysalan yksikköön. Sinä aikana suoritin auskultoinnin, opiskelin lisäksi NLP:tä suorittaen lopulta NLP-Trainerin tutkinnon. Lisäksi opiskelin Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyttä valmistuen työnohjaajaksi. Tutustuin myös Veda-taiteeseen, joka on sekin itsensä kehittämisen menetelmä. Valmistuin VedicArt-opettajaksi vuonna 2000.

Myöhemmin olen tehnyt projektityötä työssäoppimiseen liittyen. Opettajien työssäoppimiseen ja siihen liittyvään projektiin kuuluui myös jatko-opintoihini liittyvä tutkimus ammatillisten opettajien työelämäjaksoista.

Luovuus, vuorovaikutus, voimavarat, oman itsensä tunteminen ja kehittäminen ovat keskeisimpiä asioita koulutuksissani ja työnohjauksessa.

Olen kouluttanut päivähoidon henkilökuntaa, koulujen henkilökuntaa sekä toiminut työnohjaajana sosiaali-ja terveysalan työntekijöille.

Transsendenttista-meditaatiota olen harrastanut vuodesta 1979 ja vihdoin vuoden 2011 marraskuussa aloitin opettajaopinnot Hollannissa Maharishi European Research Universityssä, valmistuen TM-opettajaksi maaliskuun lopussa 2012. Siitä lähtien olen opettanut Oulussa TM-meditaatiota.